tiistai 7. helmikuuta 2012

Jippo - Lasten tiedeverkkolehti

Otanpa haasteen vastaan ja kokeilen kirjoittaa ensimmäisen blogikirjoitukseni... 

Kemian opettajaksi opiskeleva ystäväni vinkkasi minulle kerran tästä sivustosta, josta on ollut itselleni luokanopettajan työssä valtavasti iloa ja apua. Nyt ajattelin vinkata tästä myös teille. Sivusto oli vuosina 2003-2008 Helsingin yliopiston LUMA-keskuksen hanke, mutta sittemmin verkkolehti on toiminut itsenäisenä verkkolehtenä.

http://www.ejippo.fi/

Sivusto kuvailee itseään näin:

"Jippo on suunnattu 7-12-vuotiaille lapsille ja nuorille, ja sen tavoitteena on sekä tarjota tietoa että kannustaa harrastuneisuuteen matemaattis-luonnontieteellisissä aineissa. Jippo tarjoaa materiaaleja ja inspiraatiota myös opettajille."

Jipon Tutkimustuvassa ajankohtainen aihe on esimerkiksi veden jäätymiseen liittyvä koe, jossa jäätymistä seurataan jääkoristeita tekemällä.

http://www.ejippo.fi/teemat/tutki-ja-ihmettele-varikkaat-jaakoristeet


(kuva lainattu, Jippo)

Nyt siis jääkoristeita tekemään, kun pakkanen vielä paukkuu! :)

4 kommenttia:

  1. Hei!
    Olipa kivannäköiset sivut. Täytyy oikein ajan kanssa paremmin tutustua vaikka meidän 11-vuotiaan kanssa yhdessä. Varsinkin lemmikkeihin liittyvät sivut voisivat kovasti kiinnostaa...Itsellekin saattaa löytyä vinkkejä tuntien aiheisiin ja suunnitteluun!

    VastaaPoista
  2. Hauskat ja helppokäyttöiset nettisivut.

    Noita samaisia jääkoristeita olen tehnyt päiväkotiryhmän kanssa. Vettä voi värjätä vesiväreillä, jolloin voi tehdä vaikka nättejä värillisiä jäälyhtyjä. Joskus laitoimme veteen halkaisijaltaan pyöreitä appelsiinisiivuja, ja jääkoristeista tuli upean näköisiä. Muistan myös nähneeni hautausmaalla jääkoristeen, joka oli tehty sydämen muotoisen kaukkuvuoan avulla ja siinä oli jään sisällä tummanpunaisia ruusuja, siis vain kukkaosat. Koriste oli todella kaunis haudalla talvipakkasella.

    VastaaPoista
  3. Kiitos vihjeestä! Kuvataideopiskelijoiden Tulikettu- projektissa Utsjoella 2006 teimme jäädyttämällä myös hauskoja tuulikelloja. Täytyy vain löytää sopivankokoisia muotteja, (esim. maitopurkin pohjia tai pringles- purkin..) joihin on helppo jäädyttää mukaan nauhat, joista valmiit tuulikellot ripustetaan roikkumaan. Esteettistä, ja ehkä onnistuu kuulemaankin vienoa kalinaa sopivalla tuulella..

    VastaaPoista