keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

metsäkauriita

Tiistaina 20.3. Lohtajan pelloilla bongattiin neljä metsäkaurista. Valitettavasti kamera oli jäänyt kotiin eikä puhelimella paljon zoomaa, luonnossa olivat kyllä todella kauniita ja siroja.

5 kommenttia:

  1. Anu P-R tästä mainitsikin juuri tänään ja kuinka ollakaan näin itsekin kotimatkalla 7-8 kaurista pellolla Pedersöressä. Itse en ole koskaan aikaisemmin nähnyt näin suurta kaurislaumaa. Kovin kaukana olivat nämäkin, eikä sillä kohden ollut oikein hyvää pysähtymispaikkaa kuvaamiseen.

    VastaaPoista
  2. Lajintunnistus jäi minulle epäselväksi: kovin suurilta näyttivät metsäkauriiksi, joten ajattelin niiden olevan valkohäntäkauriita (valkohäntäpeuroja), mutta en tiedä miten runsasta viimeksi mainittujen esiintyminen on tällä seudulla. Oulun lähistöllä elää käsittääkseni jonkinlainen populaatio valkohäntäpeuroja.
    Meillä Etelä-Savossa olen useammin nähnyt juuri valkohäntäpeuroja, omalla pihamaallakin, mutta metsäkauriita en todennäköisesti ole onnistunut koskaan itse bongaamaan luonnossa.

    VastaaPoista
  3. Kuva ei ole kovin hyvä. Päädyimme metsäkauriiseen, koska valkea peräpeili, mutta ei häntää ja kyllä ne mielestäni aika pieniä olivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin sen verran kaukana etten nähnyt paljoakaan enkä muun liikenteen takia voinut kamalasti jarrutella... Aika siroilta nämäkin näyttivät, joten ehkä metsäkauriita kuitenkin. Kumpia lienee seudulla enemmän... Aivan ihana oli kuitenkin tehdä havainto, olivat sitten kumpia tahansa (toivottavasti niitä metsäkauriita;-)).

      Poista
  4. Tänään aamulla taisin viimein varmistua lajista ja metsäkauriiseen päädyin. Samaisella pellolla Pietarsaaren ristyksessä Kasitien varrella käyskenteli aamutuimaan 7-8 hirvieläintä, lieneekö sama lauma, jonka aikaisemminkin olen nähnyt. Nytkään en takapäätä ehtinyt kovin tarkasti näkemään, mutta pään muoto viittasi metsäkauriiseen.
    Kyllä oli taas niin mukava näky: kiva aloitus päivälle ja koko viikolle!

    VastaaPoista