sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kesämuistoja


Kesän aikana tuli kuvattua paljonkin ympäröivää luontoa (joka toisinaan tunki sisällekin) maalla ollessani. Tässä muutama kuva teillekin nähtäväksi.






Tällainen pistiäinen tuli sisälle taloon (vanha puutalo) parikin kertaa. Itse en olisi sitä huomannut, elleivät kissat olisi ötökkää jahdanneet. Molemmilla kerroilla pelastin pistiäisen ja vein ulos. Liekö ollut sama kaveri, joka sisälle tunki vai kaksi eri tapausta. Muistan viime kesänäkin samanlaisen hyönteisen tulleen sisälle, silloinkin useamman kerran.
Kokoa pistiäisellä oli noin 5 cm päästä piikin kärkeen eli käteen en todellakaan edes yrittänyt ottaa. Sitä paitsi kaveri oli sen verran touhukas ja harmissaan pyydystämisestä, että katsoin siitäkin syystä paremmaksi käyttää vanhaa kunnon vesilasia ja pahvinpalaa.

Linkistä löytyy lyhyt video. Pistiäinen lasissa




Tämä hämähäkki oli yksi hienoimpia ötököitä, joita kesällä bongasin. Olin ulkoilemassa kissojen kanssa ja yllättäen katseeni löysi tämän upean piiloutujan talon sokkelista. Aivan uskomaton suojaväri ja on kyllä todella kaunis hämähäkki muutenkin! Kokoa hämiksellä oli ehkä 2 cm jalkojen päistä mitattuna, mutta tämä on hatara muistikuvani. Valitettavasti en tullut kirjanneeksi ylös kokoa ja kuvakin on otettu todella läheltä. Olin vain niin hullaantunut löydöstäni, etten muistanut kirjata tarkempia tietoja ylös. Seuraavalla kerralla täytyy olla vähän viisaampi.




Vanhempieni luona käy paljon oravia, jotka tuovat sinne poikasensakin. Aikaisemmin kesällä poikasten ollessa paljon pienempiä vanhempani kertoivat seuranneensa kiipeilyharjoituksia, jotka päättyivät toisinaan poikasten puusta alas muksahtamiseen. Vasta harjoittelemalla oravanpoikanenkin oppii kiipeilymestariksi.
Itsekin pääsin poikasten telmimistä seuraamaan niiden kisaillessa pitkin mäntyjen ja koivujen runkoja. Kyllä olivat suloisia! Tämä kyseinen kaveri närkästyi kovasti, kun säikähti minua. Sainkin kunnon "säksätykset" osakseni.

1 kommentti: